
MUSEOALUE
Museoalueella on parikymmentä talkoovoimin valmistettua rakennusta. Ne on rakennettu vanhaan tyyliin ja ne on sijoiteltu, siten, että ne sulautuvat ympäröivään luontoon. Pentti on sisustanut talot talteen ottamillaan, löytämillään ja saamillaan esineillä.
Nanoqin kahvila on avoinna kesäisin. Siellä voit nauttia kupillisen kahvia, tuoreen pullan tai viilentävän jäätelön. Alueen vierestä kulkee kaunis patikointi- ja luontopolku.
1. Museon päärakennus
Nanoqin päärakennuksen esikuva on maailman pohjoisimmissa osissa, Grönlannin Itan kylässä, sijaitseva turvemaja. Se on rakennettu sulautumaan ympäröivään maastoon.
2. Karhunpesä
Museoalueeseen kuuluu idyllinen mökkikylä, jonka Pentti rakensi vuosina 1956-1983. Mökit on rakennettu hyödyntäen puuta lähiseudun vanhoista, purkuvalmiista rakennuksia, jotka Pentti on siirtänyt alueelle.
3. Turvemaja
Pohjois-Grönlannin inuiitit ovat eläneet turvemajoissa tuhansia vuosia ja he alkoivat rakentaa länsimaistyylisiä rakennuksia vasta 1950-luvulla. Pentti Kronqvist yöpyi turvemajassa hylätyssä Etahin pyyntikylässä, kun hänen retkikuntansa oli matkalla Grönlannin pohjoisosasta Kanadaan vuonna 1976.
4. Goichmanin galleria & museon kahvila
Professori Wladimir Goichman toimi taidemaalarina, aivokirurgina, naparetkeilijänä sekä lääkintäeverstinä toisen maailmansodan aikana. Nanoqilla on ainoana museona hallussaan Goichmanin teoskokoelma, joka käsittää 111 arktisia alueita esittävää maalausta. Goichman itse, hänen tyttärensä Julia ja Oslon Fram-museo ovat lahjoittaneet teokset Nanoqiin. Goichmanin galleriatila on vuokrattavissa.
5. Rudin pyyntimaja
Rakennus on kopio norjalaisen jääkarhunmetsästäjä Henry Rudin pyyntimajasta Huippuvuorten Hopen-saarella. Rudi asui aiempien pyyntimiesten hylkäämässä majassa 27 vuoden ajan toimiessaan pyyntimiehenä Huippuvuorilla vuodesta 1910 lähtien. Hänen elinaikainen saaliinsa käsitti maailmanennätyksen; 713 jääkarhua.
6. Komentokeskus
Komentokeskus kertoo Suomen talvisodasta 1939-1940. Sota kesti 105 päivää ja se ajoittui talveen, joka oli yksi Suomen historian kylmimmistä. Täällä voi tutustua siihen, kuinka sotilaat taistelivat kylmissä olosuhteissa, millaisia strategioita sodassa käytettiin ja kuinka pieni Suomi onnistui estämään Neuvostoliiton hyökkäyksen. Komentokeskus on vuokrattavissa.
7. Pyyntivaja
Pyyntivajassa on esillä historiallisia pyyntivarusteita, joita on käytetty Pohjanmaalla metsästyksessä ja kalastuksessa.
8. Kullanhuuhdontaleiri
Kullanhuuhdontaleirissä on nähtävillä Lapin kullanetsijöiden asumus ja varusteita, joita kullanhuuhtojat käyttivät 1800-luvulla.
9.Kirkko
Avannaata Ulloria on grönlannin kieltä ja tarkoittaa Pohjantähteä. Kirkkorakennus on kopio maailman pohjoisimmasta kirkosta, joka rakennettiin Pohjois-Grönlantiin vuonna 1909.
Kirkko on vuokrattavissa kastajaisia, häitä, hautajaisia tai muita kirkollisia tapahtumia varten.
10. Nyholmin vaja
Tohtori Erik S Nyholm lahjoitti Huippuvuorilla käyttämänsä tutkimusvarusteet Nanoqiin vuonna 2015. Nyholm on suomalainen petoeläintutkija, joka on tehnyt useita tutkimusmatkoja muun muassa Huippuvuorille, missä hän tutki jääkarhuja.
11. Savusauna
Sauna on tärkeä osa suomalaista kulttuuria ja saunat ovat satojen vuosien ajan olleet osa suomalaisten pihapiirejä. Saunomisen lisäksi saunaa käytettiin aiemmin myös muihin tarkoituksiin, kuten sairaiden hoitoon, synnytyksiin, lihan palvaamiseen, maltaiden valmistamiseen ja moniin muihin tarkoituksiin.
Savusauna on vuokrattavissa.
12. Isotupa
Isotupa on 1900-luvun maalaistalo, joka on alunperin sijainnut Luodossa.
Isotupa on vuokrattavissa.



